sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Leviävät leimat

Tällä hetkellä ei tunnu oikein inspiraatio kukkivan kynsien suhteen. Onneksi riittää vielä näitä PB:n laattoja kokeiltavaksi, niin saa edes jotain tehdyksi kynsille.


Laatassa BP-L026 on useita kauniita kuvioita. Tätä lakkausta tehdessä kaipasin kynsille jotain simppeliä ja päädyin siksi juuri tähän kuvioon.  Pidin myös värimaailman hyvin yksinkertaisena. Harmaaksi lakaksi pohjalle valitsin Flormarin WL03:n. Leimaukset tein PB:n mustalla leimauslakalla. Kuviot nousivat laatasta vaivattomasti ja siirtyivät kynnelle kiltisti.

Valitettavasti lopputuloksen siisteyttä söi leimojen leviäminen, mistä olen viime aikoina kärsinyt. Tällä hetkellä käytössä on HK:n pikakuivattava päällyslakka, jonka hankin nimenomaan aiempien hyvien kokemuksien innoittamana. Muistikuvani mukaan en saanut tällä käytännössä mitään leviämään. Nyt kuitenkin tuntuu että leimat leviävät villisti, vaikka päällyslakkaa pyrkisi laittamaan kuinka varovasti. Näissä kynsissä ongelma korostui erityisen pahasti. Täytyy ehkä kokeilla onko ongelma yhtä paha muilla leimauslakoilla, kun viime aikoina on tullut lähinnä leimattua PB:n lakoilla. Vielä en haluaisi laittaa sitä pelkästään HK:n piikkiin.

Vinkkejä leviämisen estämiseen otetaan vastaan.

* Leimauslaatta on saatu Born Pretty Storelta. Koodilla ELVK31 saat 10% alennuksen kaikista Born Pretty Storen Nailart -tuotteista.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Kesä ja kukkasia

Seuraavana testiin Born Pretty Storelta saamistani laatoista pääsi erilaisia kukkakuvioita sisältävä PBL-024. Väreiksi lakkaukseen valitsin mielestäni kesäiset violetin ja turkoosin.


Pohjalakoiksi pääsi Flormarin kaksikko, jonka ostin huhtikuussa Barcelonasta. Vinkkinä kaikille sinne eksyville, että Flormarin liikkeissä kannattaa ainakin vierailla, jos kyseisessä kaupungissa shoppailee lakat mielessä. Yksi sijaitsee vanhassa kaupungissa, mutta muistaakseni törmäsin useampaakin vastaavaan liikkeeseen. Leimauslakaksi valitsin tällä erää ihan oikeasti leimauslakat, koska edellinen leimaus vähäpigmenttisellä lakalla oli vielä liian tuoreessa muistissa. 


Arvoin useampaakin kuviota ennen kuin päädyin tähän kyseiseen kukkakuvioon. Tämä laatta ei ollut ihan yhteistyökykyisin omistamistani PB:n laatoista. En meinannut millään saada kuvioita nousemaan laatasta. Käytössä oli tosin Clear Jelly Stamper (pehmeä), joka ei kokemukseni mukaan pelitä ihan kaikkien PB:n laattojen kanssa. Tämä kukkakuvio nousi riittävän ehjänä, että sain leimaukset loppuun. Pientä reikäisyyttä on tosin edelleen havaittavissa.


Lopputuloksesta tuli kuitenkin mielestäni kivan hippimäinen värimaailman ja kukkakuvioiden yhteisvaikutuksesta.

Näyttääkö kesäiseltä?


* Leimauslaatta on saatu Born Pretty Storelta. Koodilla ELVK31 saat 10% alennuksen kaikista Born Pretty Storen Nailart -tuotteista.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Mikropiirejä

Kesä tuli, loma alkoi ja nyt on taas aikaa ja energiaa puuhastella kynsien kanssa. Nyt kun parit lakkaukset on jo ehtinyt kertyä pöytälaatikkoon, ajattelin tulla jakamaan niitä teillekin. Sain Born Pretty Storelta testiin muutamia leimauslaattoja, joista ehdottomaksi suosikikseni nousi "nörttilaatta" BP-L022.


Eniten sydäntä laatassa lämmitti mikropiirikuvio, jota tästä samaisesta syystä myös testasin ensimmäisenä. Etsiessäni sopivaa lakkaa mikropiirien pohjaksi totesin, että omistan ihmeen monta vihreää lakkaa. Etenkin kun vihreä ei ole koskaan ollut ihan omimman tuntuinen väri. Hauskintahan tässä oli kuitenkin se, että näitä kynsiä suunnitellessani päädyin hankkimaan vielä yhden lisää, koska täydellistä mikropiirin vihreää sävyä ei löytynyt. 


Pohjana kynsissä toimi lakkausta varta vasten hankittu Essien Off Tropic ja leimauslakkana Isadoran Sparkling Gold. Leimat nousivat laatasta kivasti, mutta Sparkling Gold ei ollut ihan tarpeeksi pigmenttinen leimaamiseen. Lisäksi tällaiseen suoria viivoja sisältävään kuvioon sopisi käyttämäni painamistekniikan sijaan paremmin leimaaminen pyöräytystekniikalla. Painettaessa osa leimasta saattaa venyä ja tällaisessa kuviossa sen myös huomaa.


Lopputulokseen olin kuitenkin varsin tyytyväinen, pienistä virheistä huolimatta. 


Iskeekö nörttilaatta?

* Leimauslaatta on saatu Born Pretty Storelta. Koodilla ELVK31 saat 10% alennuksen kaikista Born Pretty Storen Nailart -tuotteista.

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Tauko

Ihan vain tiedoksi että en ole kadonnut minnekään, mutta pidän (toivottavasti lyhyen) tauon postailusta. Kiire painaa ja elämässä tapahtuu muutoksia, niin ei ole kynsien lakkailu eikä blogin päivittely päällimmäisenä mielessä. Pakkopullana en halua vääntää, joten palailen kun siltä tuntuu. Ennustaisin että se tapahtunee muutaman viikon päästä.

Palaillaan!

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Perusranskis

Päätin pitkästä aikaa tehdä ihan perinteisen ranskalaisen manikyyrin. Tämä lakkaus tuli tehtyä reissussa, eikä lakkojen pakkaaminen mennyt ihan putkeen. Sen vuoksi ei ollut mitään aluslakkaa pistää alle, vaan tein rankiksen suoraan paljaalle kynnelle ja laitoin vain pikakuivattajaa päälle.


Aluslakattomuudessa oli puolensa ja puolensa. Kun alla ei ollut mitään, rajaa pystyi siistimään siveltimellä ja lakanpoistoaineella. Näin kärjestä sai vähän tarkemman ja kaarevamman. Toisaalta lakkaus ei ollut kovin pitkäkestoinen, kun suoraan kynnelle lakattu pikakuivattava päällyslakka ei yllätys yllätys pysynyt kovin hyvin.


Lopputulokseen olin kuitenkin tyytyväinen sen aikaa mitä se kesti. Oli pitkästä aikaa kivaa vaihtelua olla tällaisella klassisella yksinkertaisella lakkauksella.

Mitä tykkäät? Koska viimeksi olet tehnyt ihan perinteisen ranskalaisen?

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Nudea hololla

Olen kärsinyt viime aikoina taas vaihteeksi inspiraatiopulasta. Eikä kuki runosuonikaan kuten voi otsikosta päätellä. Kun luettelee otsikoissa lähinnä lakkauksen värejä tietää, että ei olla luovan tekstin tuotannon ytimessä. En tälläkään kertaa meinannut keksiä millään, mitä olisin kynsille sutinut. Lopulta nappasin jokseenkin randomilla tällaisen lakkayhdistelmän ja tyydyin suhteelliseen simppeliin toteutukseen.


Nimettömän ja keskisormen kuorrutin OPI:n Don't Bossa Me Aroundilla ja muihin kynsiin lakkailin Color Clubin Beyondin, jolla myös pilkuttelin epämääräisen rykelmän pilkkuja nudekynsille. Pikakuivattaja päätti valitettavasti tehdä tenän ja levitti hieman pilkkuja. Päätin kuitenkin elää asian kanssa ja vaikka se hieman kuvissa näkyykin, ei sitä livenä juurikaan huomannut.


Uskaltauduin myös ensi kertaa tänä keväänä kuvaamaan luonnonvalossa. Ihanaahan se on, kun kuvat onnistuvat miljoona kertaa paremmin auringon kanssa kuin keinovalossa. Mukavaa että tulee kesä.

Mitä tykkäät? Joko olet siirtynyt ulos kuvaamaan?


perjantai 8. huhtikuuta 2016

Mustaa ja violettia

Nyt pääsi testiin tällä erää viimeinen Born Pretty Storelta saatu leimauslakka. Päätin leimata sen mustan päälle, koska halusin nähdä kuinka hyvin se pärjää tumman värin päällä. Hyvinhän se näkyi. 


Leimauslakka toimi kaiken kaikkiaan hyvin. Tosin jäljessä näkyy, että kyseessä on niin sanottu arki-illan ihme. Ihan hirveästi ei tullut keskityttyä kohdistamiseen tai muuhunkaan huolellisuuteen kun oli kiire saada lakkaus valmiiksi, että pääsi nukkumaan.


Lopputuloksesta tuli pienestä huolimattomuudesta huolimatta aika kiva ja viihdyin näissä varsin hyvin.

Mitä tykkäät? Leimaatko usein mustan päälle?

* Leimauslakka on saatu Born Pretty Storelta. Koodilla ELVK31 saat 10% alennuksen kaikista Born Pretty Storen Nailart -tuotteista.