lauantai 6. huhtikuuta 2013

Turkoosia ja kultaa

Tällä viikolla aloitin uudessa työpaikassa ja kun lakkailin viime sunnuntaina kynsiäni halusin niille jotain kivaa, mutta suhteellisen maltillista. Turkoosi väri tuntuu tällä hetkellä jotenkin omalta, ja sitä pääsi tällä kertaa edustamaan Miss Sportyn Hypnotic Turquoise.



Saatuani valittua yhden lakan, koitin keksiä tuolle turkoosille jotain kivaa yhdistelmää vielä kokeilemattomien lakkojen listalta. Sieltä silmiin pisti Flormarin U11, joka on mielestäni erittäin kaunis kullan värinen lakka. Sen väri on syvä ja kimaltelee kauniisti.


Turkoosi pääsi alle ja kultaisella tei liukuvärjäyksen Pirkka pesusientä apuna käyttäen. Alan nykyisin olla aika sinut tuon Pirkka pesusienen kanssa, vaikka ensimmäisillä liukuvärjäys kerroilla se tuntuikin liian huokoiselta. Töpöttelin Flormarin alle hieman Isadoran Gold Sparklesia, sillä pelkäsin ettei Flormar yksinään pärjää tummalla pohjalla, se kun ei ole kovin värikylläistä.


Lakkojen alla piileskelevät edelleen akryylit, joihin menetin hermoni aika pian näiden lakkausten jälkeen ja ne saivatkin jo lähteä. Omat kynnet olivat jo hieman kasvaneet eikä lopputulos ole kovin säälittävä, pahiten lohjenneen peukalon kynnen vuoksi jouduin kuitenkin siirtymään hieman pyöristettyyn malliin. Taidan kyllä tasata kärjet heti kun mahdollista. Eli siis ensi postauksessa lakkauksen alla esiintyy jälleen luomukynnet.


Mitäs tykkäät?

2 kommenttia: