lauantai 12. heinäkuuta 2014

Strassikökköjen paluu


Nämä olivat kynsillä jo ennen edellisessä postauksessa esittelemääni lakkausta, mutta en saanut aikaiseksi postata tätä heti ja koristelukynät kiilasivat ohi, koska olin niistä niin innoissani. Näitä tehdessäni halusin viimein saada kynsille jotain näyttävämpää. Mielikuvitus ei oikein tehnyt tehtäviään, joten turvauduin yksinkertaisesti isoihin strasseihin. 


Olen jo aiemminkin tehnyt samankaltaisen koristelun näillä isoilla punaisilla strassikivillä. Nyt strassien alle kuitenkin pääsi aiemmasta poiketen China Glazen Liquid Leather ja muihin kynsiin tein ranskalaisen manikyyrin Isadoran Ruby Crushilla. Kärjet rajasin vielä 2 Way Art Penillä. Punaisten isojen strassien ympärille asettelin pieniä hopeisia strasseja kuten aiemmassakin lakkauksessa.


Itse olin näihin oikein tyytyväinen. Isot strassit ovat väkisinkin näyttävät ja nämä saivatkin suhteellisen paljon huomiota. 


Tykkäätkö isoista strassikivistä?

2 kommenttia: