lauantai 3. tammikuuta 2015

Täällä taas

Kynsien huonokuntoisuuden vuoksi ei ole tullut hetkeen lakkailtua. Vieläkään en ole kovin tyytyväinen niiden kuntoon, mutta tuli sen verran vieroitusoireita, että oli pakko tarttua taas lakkapulloon.


OPI:n I Snow You Love Me on lakka, jota himoitsin ennen hankkimista varmaan vuoden päivät. Jostain syystä se ei kuitenkaan päätynyt kynsille heti hankkimisen jälkeen, vaan on joutunut odottamaan käyttöön pääsyä useamman kuukauden. Kaveriksi päätin ottaa niin ikään ensikokeilua kynsille odottelleen violetin turkoosin duochromen: MIYO:n Marsin sekä jo useamman kerran kynsillä käyneen ihanan mintunvihreän cremen: China Glazen For Audreyn. Mintunvihreä taitaa olla mun uusi lempiväri kynsilakoissa. Jotenkin se mielyttää silmää kovasti tällä hetkellä.

I Snow You love Me:n palleroita käytin rajaamaan nimettömän puolikuun ja yksittäin pikkurilliin sekä nimettömään. Glitterit oli suhteellisen helppo onkia lakasta ja ne myös peittyivät päällyslakan alle helposti jäämättä sojottamaan reunoista. On se ihana lakka, ei voi muuta sanoa. Keskisormeen ja peukaloon leimasin For Audreyn päälle kuvion Marsilla XL-laatasta OB-I.

Miten uusivuosi on lähtenyt käyntiin?

2 kommenttia:

  1. Oi kun nätit kynnet! Ja tuo ISYLM näyttää kyllä aina vaan suorastaan täydelliseltä, onneksi kohta saan omanikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Se on kyllä ihana, sillä saa tehtyä helposti näyttäviä koristeluja.

      Poista