torstai 18. kesäkuuta 2015

Juhannuskukkasia

Tässä tulee tällä erää viimeinen Born Pretty Store -tuote-esittely. Tykästyin lakkauksessa käytetyssä Qgirl-016 -leimauslaatassa erityisesti kukkakuvioon


Leimauslaatan testailu kaveriksi pääsi ihan itse hankittu pääsi OPI:in Don't Bossa Nova Me Around, jota en ole vielä aiemmin ehtinyt kynsilleni lakkaamaan. Don't Bossa Nova Me Around on väriltään miellyttävä hieman marjapuuroon taipuva nude, jota voisi myös mummokalsarin väriseksi kutsua. Leimaukset tein Color Clubin Halo-graphicilla jonka väri sopii mielestäni kivasti yhteen Don't Bossa Me Aroundin kanssa.


Jostain syystä leimauksessa oli hieman haasteita, enkä meinannut alkuun saada millään leimoja nousemaan laatasta ehjinä. En tiedä miksi, kun yleensä leimaus on sujunut hyvin sekä BSB:n laatoilla, Color Clubin holoilla että niiden yhdistelmällä. Sain kuitenkin lopulta leimat tehtyä hyväksyttävästi ja kuvio on kynnellä yhtä mielyttävä luin laatassa. Koska ei ollut aurinkoa, kuvat jäivät kuitenkin aika laimeiksi.

Tässä vielä alekoodi, jolla saat 10% alennuksen Born Pretty Storen Nail Art -tuotteista.


Hyvää Jussia! Älkää hukkuko ja muistakaa tehdä juhannustaikoja :) 

4 kommenttia: