keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Itse maalattu leopardi

Nena Sofia maalailee blogissaan aina kaikenlaisia ihanuuksia kynsilleen. Ihasteltuani taas hänen tekemiään leopardikynsiä, päätin itsekin kokeilla leopardin tekemistä omin käsin. Leopardikynnet on minunkin blogissa joskus nähty, mutta olen tähän mennessä aina leimannut kuosin maalaamisen sijaan.


Leopardien alle lakkasin Zoyan Charisman, jonka shoppailin viime viikolla tallinnasta. Se on upean värinen lakka niin pullossa kuin kynsillä, mutta kuvaustilanteessa se osoittautui äärimmäisen ujoksi. Enkä loppujen lopuksikaan saanut sitä vangittua kuviin kovin imartelevasti.


Leopardin pilkut tein koristelakoillalla ja niiden omilla siveltimillä, koska en jaksanut kaivaa pilkkutikkua esiin. Käytin mustaa koristelakkaa varsinaisiin pilkkuihin ja lisäsin hieman hopeista glitteriä sisältävää koristelakkaa niiden keskelle. Ihan en ole suorituksestani vakuuttunut ja en ole ihan varma näyttävätkö nuo edes kovasti leopardin pilkuilta. Ihan tyytyväinen olen kuitenkin että tuli kokeiltua, aina voi kehittyä.

Seuraavaksi voisikin sitten myöskin Nena Sofiasta mallia ottaen kokeilla pitsikuvion maalaamista.

Olisitko tunnistanut leopardiksi? :)

8 kommenttia:

  1. Kyllä mun mielestä tunnistaa leopardiksi, kivalta näyttää. :) Joku joskus sanoi, että leopardi on siitä ihana kuvio, kun se näyttää oikeastaan aina oikeanlaiselta tekipä sen miten hyvänsä. Pitäisi ehkä itsekin koittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Mee! Se on kyllä totta että noita täpliä voi maalailla tosi monella tavalla. Kun selailin ennen näiden maalaamista muiden tekemiä täpliä niin niitä löytyi yhtä paljon erilaisia kuin tekijöitä, mutta hyvältä näyttivät kaikki silti :)

      Poista
  2. Leopardiltahan nämä näyttää! Todella kauniit kynnet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Ehkä uskallan toistekin maalata, kun saa näin kannustavia kommentteja :)

      Poista
  3. Voi ihana Enail, kiva että inspiroiduit mun näpertelyistä! :) ♥

    Aivan mahtavat pantterit oot kyllä maalaillut, ehdottomasti oikean näköiset! Violetilla pohjalla nää on jotenkin erityisen räväkät, tykkään ♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos :) kiva kuulla että tykkäsit ja kiitos vielä myös inspiraatiosta! <3

      Poista