perjantai 21. elokuuta 2015

Rakkauslakka

Yllätys yllätys, kynsille tällä kertaa pääsi yksi pitkään ja hartaasti odotetuista Dance Legendin termolakoista. Ensimmäisenä kynsille kokeiluun meni lakoista eniten himottanut 170. Tämä oli kuin puhdasta rakkautta kynsilakkapullossa, aivan ihana siis.


Levittyvyydeltään lakka on oikein miellyttävä. Ainoa miinus käytöksessä on, että sudin varteen jää todella herkästi ylimääräistä lakkaa joka valahtaa kynnelle kesken levityksen. Tämä tosin taitaa olla aika normaalia ihan uuden lakan kanssa ja helposti hallittavissa. Peittävyyskin on hyvä kuten jo tikulle kokeilun pohjalta totesin. Levitin kynsillekin varmuuden vuoksi kolme kerrosta, vaikka kaksi olisi todennäköisesti riittänyt.


Lakkaamisen jälkeen jäin hämmentyneenä odottamaan, koska väri vaihtuu punaiseksi kynsipedin kohdalta ja ehdin jo pelkäämään että onko ääreisverenkiertoni liian heikko tälle lakalle kun muuttumisessa kesti ikuisuus. Koitin jo jossain välissä tehdä jumppaliikkeitäkin, että kädet lämpiäisivät enemmän. Ongelmana oli kuitenkin ilmeisesti se, että niin kauan kun suhteellisen paksu lakkakerros kuivui, haihtuminen jäähdytti kynsiä. Kun lakkaamisesta oli kulunut tarpeeksi aikaa kynnet hulahtivat yhtäkkiä punaisiksi. 


Värinvaihtoefekti toimii hyvin ja on todella voimakas. Lämpimänä lakka on siis punainen ja kylmänä lähes musta. Punainen on kaiken lisäksi mielestäni aivan ihanan sävyinen: oikein tuollainen kunnon punainen.


Kuvaamisen kanssa oli hieman haasteita. Kuvaushetkellä oli vaikeuksia löytää sopivaa valoa ja lisäksi käteni olivat ihan liian lämpimät kämpässä vallitsevien sääolosuhteiden vuoksi. Näin ollen en meinannut saada vangittua tilannetta, jossa lakka on mielestäni parhaimmillaan eli sitä kun kynsipedin alue on punainen ja sen yli menevä kärki musta. Jouduin käyttämään jäähdyttelyyn vettä, jolloin raja ei asetu niin tasaisesti kuin silloin kun tila on saavutettu normaalissa huoneenlämmössä.


Yhteenvetona voin todeta, että kaikenkaikkiaan rakastettava lakka. Hajotkaa kuvatulvaan! Pahoittelut myös etukäteen seuraavista postauksista, jotka todennäköisesti sisältävät vastaavan kuvatulvan tämän lakan sisarista.


Lämmittääkö termolakat mieltä :)

4 kommenttia:

  1. Aika mahtava! Ja tuo punainen on juuri sen sävyinen, kun itsekin haluaisin. Punaisen punainen. :D

    VastaaPoista
  2. Waaaauuuu! Aivan mielettömän ihana lakka! ♥ :)

    VastaaPoista