maanantai 23. marraskuuta 2015

Liquid Peel Off Tape

Tähän asti olen käyttänyt Isadoran tavallista Peel Off lakkaa kynsinauhojen suojaamiseen leimauksia ja liukuvärjäyksiä tehdessäni. Nyt sain Born Pretty Storelta testiin tähän hommaan oikeasti tarkoitetun Liquid Peel Off Tapen, jota kokeilin edellistä leimausta puuhastellessani. 


Levittäessä tämä tuntui varsin miellyttävältä. Tuoksu oli hennon sitruksinen, mutta ei voimakas ja pidin siitä kovasti vaikka olen suhteellisen herkkänenäinen. Levittyvyys oli hyvä ja aine on iholla valkoista, joten oli helppo havaita mihin sitä on levittänyt. Tämä myös kuivui aika nopeasti.


Irrotusvaiheen kokemus ei ollut ihan yhtä positiivinen. Suurin osa irtosi kiltisti yhdellä kuorimalla, mutta kynsinauhojen lähelle tuppasi jäämään pieniä palasia, joita jouduin rapsuttelemaan erikseen irti. Lopulta poisti osan niistä vielä kynsilakan poistoaineella kun rapsuttelu alkoi ärsyttää. En tiedä johtuiko tämä kuivista kynsinauhoista vai siitä että lähelle kynsinauhaa tuli helposti ohuempi kerros kuin muualle. Ensi kerralla koitankin siis levitellä paksumman kerroksen.


Oletko kokeillut tätä? Miten hyvin se sinulla irtosi?

Koodilla ELVK31 saat 10% alennuksen Born Pretty Storen Nailart -tuotteista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti